Navigation Path: Home > The European Central Bank > Historia > Talous- ja rahaliitto
Eurooppa-neuvosto vahvisti kesäkuussa 1988 tavoitteeksi talous- ja rahaliiton asteittaisen toteuttamisen ja antoi Euroopan komission silloisen puheenjohtajan, Jacques Delorsin, johtamalle komitealle tehtäväksi ehdottaa konkreettisia vaiheita, joiden kautta liittoon edettäisiin.
Komiteassa olivat mukana EY:n kansallisten keskuspankkien pääjohtajat sekä Kansainvälisen järjestelypankin johtajistoon tuolloin kuulunut Alexandre Lamfalussy, taloustieteen professori Niels Thygesen Tanskasta ja Banco Exterior de Españan silloinen pääjohtaja Miguel Boyer.
Komitean työn tuloksena syntyneessä niin kutsutussa Delorsin raportissa esitettiin etenemistä rahaliittoon kolmen erillisen vaiheen kautta.
Kesäkuussa 1989 Eurooppa-neuvosto päätti Delorsin raportin pohjalta, että talous- ja rahaliiton toteuttaminen alkaisi 1.7.1990. Tuohon päivään mennessä jäsenvaltioiden väliltä poistettiin periaatteessa kaikki pääomanliikkeiden rajoitukset.
Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden keskuspankkien pääjohtajien komitea, jonka merkitys valuuttayhteistyön edistäjänä oli kasvanut jatkuvasti aina sen perustamisesta 1964, sai uusia velvollisuuksia. Komitean tehtävistä säädettiin neuvoston 12.3.1990 tekemässä päätöksessä. Sen tuli nyt järjestää neuvotteluja ja rahapolitiikan harmonisointia, jotta hintavakaus voitaisiin saavuttaa.
Koska käytettävissä oleva aika oli suhteellisen lyhyt ja monenlaisia toimenpiteitä oli vietävä läpi, keskuspankkien pääjohtajien komitea käynnisti myös talous- ja rahaliiton (EMU) kolmannen vaiheen valmistelut. Ensimmäiseksi oli ratkaistava, mitkä asiat täytyi selvittää jo varhaisessa vaiheessa, ja vahvistettava työohjelma vuoden 1993 loppuun mennessä sekä määriteltävä jo olemassa olevien alakomiteoiden ja erityisesti tähän tarkoitukseen perustettujen työryhmien tehtävät.
Toisen ja kolmannen vaiheen toteuttamiseksi Euroopan talousyhteisön perustamissopimusta (Rooman sopimus) oli tarkistettava, jotta voitiin luoda tarvittava institutionaalinen rakenne. Tätä tarkoitusta varten pidettiin vuonna 1991 talous- ja rahaliittoa käsitellyt hallitustenvälinen konferenssi yhtä aikaa poliittista unionia koskeneen hallitustenvälisen konferenssin kanssa.
Keskustelut johtivat sopimukseen Euroopan unionista, joka hyväksyttiin joulukuussa 1991 ja allekirjoitettiin Maastrichtissa 7.2.1992. Ratifioimisprosessin viivästymisen johdosta sopimus kuitenkin tuli voimaan vasta 1.11.1993. Sillä muutettiin Euroopan talousyhteisön perustamissopimusta, vaihdettiin sen nimeksi Euroopan yhteisön perustamissopimus ja lisättiin siihen mm. pöytäkirjat Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä ( pdf 200 kB, fi) sekä Euroopan rahapoliittisen instituutin perussäännöstä.
Sivun alkuunEMUn toinen vaihe alkoi 1.1.1994, kun Euroopan rahapoliittinen instituutti (EMI) perustettiin ja keskuspankkien pääjohtajien komitea lakkautettiin. EMIn tilapäisyys kuvasti hyvin yhteisön rahapoliittisen integraation senhetkistä tasoa. EMI ei ollut vastuussa rahapolitiikan harjoittamisesta Euroopan unionissa, koska kansallisilla viranomaisilla oli edelleen yksinoikeus harjoittaa rahapolitiikkaa, eikä sillä myöskään ollut toimivaltaa suorittaa valuuttainterventioita.
EMIn kaksi päätehtävää olivat
EMI toimi neuvottelufoorumina, siellä voitiin vertailla näkemyksiä ja vaihtaa tietoja politiikkaan liittyvissä kysymyksissä, ja se täsmensi lainsäädännöllisen, organisatorisen ja logistisen toimintakehikon, jonka EKPJ tarvitsi hoitaakseen tehtäviään kolmannen vaiheen aikana.
Joulukuussa 1995 Eurooppa-neuvosto hyväksyi kolmannen vaiheen alussa käyttöön otettavalle Euroopan rahayksikölle nimen ”euro” ja vahvisti, että EMUn kolmas vaihe alkaisi 1.1.1999. Euron käyttöönoton aikataulu julkistettiin hyvissä ajoin. Suunnitelma perustui pääasiassa EMIn yksityiskohtaisiin ehdotuksiin.
Samassa yhteydessä EMIlle annettiin tehtäväksi valmistella euroalueen ja muiden EU-maiden tulevia keskinäisiä rahapoliittisia ja valuuttakurssisuhteita. EMI toimitti selontekonsa Eurooppa-neuvostolle joulukuussa 1996, ja se oli pohjana Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 1997 antamalle päätöslauselmalle, joka koski uuden valuuttakurssimekanismin (ERM II) periaatteita ja peruselementtejä.
Joulukuussa 1996 EMI toimitti Eurooppa-neuvostolle myös lopullisen suunnitelman 1.1.2002 liikkeeseenlaskettavien eurosetelien ulkoasuksi, ja suunnitelma julkaistiin pian sen jälkeen.
Täydentääkseen ja täsmentääkseen perustamissopimuksen EMUa koskevia määräyksiä Eurooppa-neuvosto hyväksyi kesäkuussa 1997 vakaus- ja kasvusopimuksen. Sopimukseen sisältyy kaksi asetusta, ja sillä pyritään varmistamaan budjettikuri talous- ja rahaliitossa. Sopimusta täydennettiin EU:n neuvoston toukokuussa 1998 antamalla julistuksella, joka vahvisti sopimukseen liittyviä velvoitteita.
Valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontunut Euroopan unionin neuvosto päätti 2.5.1998 yksimielisesti, että yksitoista jäsenvaltiota täytti edellytykset osallistuakseen EMUn kolmanteen vaiheeseen ja ottaakseen käyttöön yhteisen rahan 1.1.1999. Ensimmäiset osallistujat olivat Belgia, Saksa, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Portugali ja Suomi. Valtion- tai hallitusten päämiehet saavuttivat myös poliittisen yhteisymmärryksen siitä, keitä suositeltaisiin nimitettäviksi Euroopan keskuspankin (EKP) johtokuntaan.
Toukokuussa 1998 yhteisen rahan käyttöön ottavien jäsenvaltioiden valtiovarainministerit päättivät yhdessä näiden jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajien, Euroopan komission ja EMIn kanssa myös siitä, että euron peruuttamattomien muuntokurssien määrittämisessä käytettäisiin rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden valuuttojen tuolloin voimassa olleita kahdenvälisiä ERM-keskuskursseja.
Rahaliittoon osallistuvien yhdentoista jäsenvaltion hallitukset nimittivät 25.5.1998 EKP:lle pääjohtajan, varapääjohtajan ja EKP:n johtokunnan neljä muuta jäsentä. Nimitykset tulivat voimaan 1.6.1998, jolloin EKP perustettiin. EKP ja rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit muodostavat eurojärjestelmän, joka määrittelee yhteisen rahapolitiikan EMUn kolmannessa vaiheessa.
EKP:n perustaminen 1.6.1998 merkitsi, että EMIn tehtävä oli suoritettu. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 123 artiklan (ent. 109 l artikla) mukaisesti EMI asetettiin selvitystilaan, kun EKP oli perustettu. Kaikki EMIlle uskotut valmistelut saatiin ajoissa päätökseen, ja EKP käytti loppuvuoden 1998 järjestelmien ja menettelyjen lopulliseen testaamiseen.
Sivun alkuunEMUn kolmas ja viimeinen vaihe alkoi rahaliittoon alkuvaiheessa osallistuneiden yhdentoista jäsenvaltion valuuttakurssien peruuttamattomasta kiinnittämisestä 1.1.1999, jolloin EKP otti vastuulleen yhteisen rahapolitiikan harjoittamisen.
Rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden määrä kasvoi kahteentoista 1.1.2001, kun Kreikka siirtyi EMUn kolmanteen vaiheeseen. Sloveniasta tuli rahaliiton kolmastoista jäsen 1.1.2007, ja vuotta myöhemmin myös Kyproksesta ja Maltasta tuli rahaliiton jäseniä. Slovakia liittyi rahaliittoon 1.1.2009. Rahaliittoon liittymisestä lähtien näiden maiden keskuspankit ovat olleet osa eurojärjestelmää.
Sivun alkuun
